Onni Wiljami Kinnuselle MM-kultaa

Onni Wiljami Kinnuselle MM-kultaa

SUOMALAISVALOKUVAAJAN HUIMA PALKINTOPUTKI JATKUU WORLD PHOTOGRAPHIC CUPISSA
Onni Wiljami Kinnuselle jälleen kultaa mainoskuvasarjassa

Kansainvälisen World Photographic Cup – kilpailun palkinnot jaettiin Australian Sydneyssä 6.5.2018; World Photographic Cup -kilpailussa palkitaan sekä yksittäisten valokuvaajien suorituksia että myös valokuvaajista koostetut maajoukkueet kilpailevat toisiaan vastaan. Maajoukkueiden välisen mittelön voitti Team USA, Suomi sijoittui kisassa kahdeksanneksi. Suomen sijoitukseen johtivat oululaisen mainoskuvaajan Onni Wiljami Kinnusen kultamitali mainoskuvasarjassa sekä sijoitus kymmenen kärjessä kuvituskuvasarjassa.
Tämä oli viides kerta, kun World Photographic Cup – kilpailu on järjestetty, toistaiseksi joka vuosi suomalainen valokuvaaja on sijoittunut jossakin kisan kuudesta kategoriasta mitalisijoille asti. Kinnusellakin on kokemusta kisassa menestymisestä aiemmilta vuosilta: kun kisa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014, hän voitti kultamitalin mainoskuvasarjassa sekä jälleen vuonna 2016 kultamitalin muotokuvasarjassa ja pronssimitalin mainoskuvasarjassa.
World Photographic Cup -kisaan osallistuvat siis maajoukkueet, kisassa on yhteensä kuusi eri katerogiaa. Kunkin kategorian top 10 –sijoituksilla olevat kuvaajat keräävät sijoituspisteitä oman maansa joukkueella ja maajoukkueen yhteispisteet ratkaisevat sen sijoituksen.
Vuosi 2018 on ollut tähän asti Onni Wiljami Kinnuselle ammatillisesti erittäin menestyksekäs, aiemmin keväällä hän saavutti kuusi palkintosijoitusta -joista kaksi oli sarjavoittoja- Fotofinlandia 2018 –kilpailussa sekä heti perään voiton eurooppalaisen ammattivalokuvaajien keskusjärjestö FEP:n järjestämässä European Professional Photographer of the Year – kilpailussa. Hän on ensimmäinen suomalainen valokuvaaja, joka on voittanut kyseisen kilpailun.
WPC:n mainoskuvasarjan voittanut kuva sekä myös FEP:n kisassa mainoskuvasarjan voittoon ja sitä kautta koko kisan voittoon johtanut kuva on samainen teos, Limingan musiikkiopistolle tehty tilaustyö, jossa Limingan musiikkiopiston opettaakunta soittaa peltomaisemassa.
Lisätietoja World Photographic Cup -kilpailusta http://www.worldphotographiccup.org/


Viimeisimmät artikkelit