Hiljaiset viisaudet

Hiljaiset viisaudet

HILJAISET VIISAUDET

Olen aina pitänyt lukemisesta. Luen paljon, mutta vaihtelevalla frekvenssillä, välillä voi mennä kuukausi tai jopa pari, etten lue yhtään kirjaa ja välillä taas luen monta kirjaa viikossa. Elektroninen lukulaite – itselläni on Kindle – on osoittautunut mainioksi matkakumppaniksi, pieneen tilaan mahtuu valtava määrä kirjoja ja toisin kuin älypuhelimet ja tabletit, Kindle ei häiriinny kirkkaasta päivänvalosta, sitä näkee lukea missä vaan.

Vaikka elektroninen lukulaite on kätevä, on tietysti ihan ’oikean’ kirjan pitelemisessä käsissään ihan oma fiiliksensä. On joitakin kirjoja, joihin tulee palattua aina vaan uudelleen, vaikka ne olisi lukenut kuinka monta kertaa aiemmin, niitä vaan on kiva pitää kädessään ja uppoutua tarinaan. Itselleni sellainen on – enkä tiedä miksi – vuonna 1992 julkaistu Robert James Wallerin The Bridges of Madison County (suom. Hiljaiset sillat).

Kirjasta tehtiin Clint Eastwoodin ja Meryl Streepin tähdittämä elokuva muutama vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen. Elokuvankin olen nähnyt varmaan yli 10 kertaa ja silti joka kerta, kun sitä esitetään televisiossa, katson sen uudelleen. Ja ehkä ihan vähän itkenkin siellä elokuvan loppupäässä….

Tarina itsessään on katkeransuloinen rakkaustarina 60-luvun Amerikan Keskilännestä, jossa italialaista syntyperää olevan farmarin vaimo Francesca Johnson kohtaa paikkakunnalle katettuja siltoja kuvaamaan tulleen National Geographicin valokuvaaja Robert Kincaidin. Heidän välilleen syttyy nopeasti suhde, joka ei olosuhteiden pakosta kestä kuin muutamia päiviä, mutta henkisellä tasolla loppuelämän.

Olen lukenut kirjan niin usein, että osaan sen likimain ulkoa. Kun kirjan tapahtumiin ei sinällään tarvitse enää keskittyä, alkaa huomata tekstistä uusia asioita. Se sisältää yllättäviä viisauksia, joita voi pysähtyä aina välillä miettimään.

Yksi niistä on ”The old dreams were good dreams; they didn’t work out but I’m glad I had them” (minulla on kirjasta vain englanninkielinen painos, joten en tiedä miten tuo on sanatarkasti käännetty suomenkielisessä versiossa). Itselläkin on ajokilometrejä mittarissa jo vähän päälle 40 vuotta, joten sinä aikana on ehtinyt väistämättä kertyä muutamia juuri tuollaisia unelmia. Asiat, joista on unelmoinut vaikka parikymppisenä opiskelijana, mutta ovat jääneet syystä tai toisesta toteutumatta, joko omaa mahdottomuuttaan tai yksinkertaisesti siksi, että elämä on vienyt toisaalle, eivät kuitenkaan ole yhtään sen vähäpätöisempiä ja on kiva, että minulla on ollut joskus ne. Joskus silloin ne olivat hyvinkin tärkeitä.

Kirjan miespuolisella päähenkilöllä Robert Kincaidilla on muitakin hyvä ajatuksia. “Things change. They always do, it’s one of the things of nature. Most people are afraid of change, but if you look at it as something you can always count on, then it can be a comfort”. Tämän kun oppisi itsekin muistamaan! Löysin taannoin yhdestä blogista tämän viisaan määritelmän muutoksesta ja tallensin sen myöhempää käyttöä (ja miettimistä) varten: Yksi ihmisen suurimmista perustarpeista on säilyä ennallaan eli tehdä huomisesta samanlainen kuin eilinen. Tästä syystä meissä kaikissa piilee väkisinkin jonkin verran vastarintaa muutoksia kohtaan. Ja vaikka suostuisimmekin muutokseen, sen pitäisi tapahtua meidän ehdoillamme. Ihminen on järjestelmällinen kokonaisuus, joka etsii lepotilaa koko ajan. Järjellä ymmärrämme, että aika ajoin meidän pitäisi muuttaa ajatuksiamme, valintojamme ja tekemisiämme, mutta perusolemuksemme panee hanttiin. On helppoa olla edesmenneen Einsteinin kanssa samaa mieltä siitä, että vain hullu luulee saavansa tulevaisuudessa uusia tuloksia eilisellä ajattelulla, ja silti liian usein kuvittelemme juuri näin.

Koska tarinan päähenkilöistä toinen on nimenomaan valokuvaaja, löytyypä kirjasta myös siihen liittyvä asia. Francesca kysyy Robertilta : ”You make pictures, not take them?” Ja tähän Robert vastaa: ”Yes. At least that’s how I think of it. That’s the difference between Sunday snapshooters and someone who does it for a living…. I don’t just take things as given, I try to make them into something that reflects my personal consciousness, my spirit. I try to find the poetry in the image. “

Tulevilla syyspäivillä sivutaan taas tätä teemaa, kun luennoitsijavieraamme Martina Wärenfeldt kertoo mm. siitä, kuinka valokuvaaja pitää osata markkinoida itseään eikä vain kuviaan ja mikä on kunkin valokuvaaja sellaista omaa erikoisosaamista, jota muut kaikki muut eivät osaa kopioida.

Tule siis sinäkin mukaan syyspäiville Hämeenlinnaan!

terveisin,

Anna

 

 

 

 


Viimeisimmät artikkelit