Helmikuun kuvaaja 2018

Moikka,

Olen Sanna Vornanen Elimäeltä, Kouvolasta. Kuvausyritykseni perustin vuosi sitten, kun ns. ”kevytyrittäjyys” ei enää vastannut tarpeisiin. Kuvaus on ollut iso osa elämää 12 vuotta, ja kuten monella, alkoi minullakin harrastus luontokuvauksella.

Tärkein ja läheisin aiheeni on muotokuvaus. Erityisesti pidän kuvauksista, joiden tavoitteena on tuoda mukaan kuvattavan omaa persoonallisuutta harrastuksen, intohimon tai vaikkapa työn kautta. Omat projektini nivoutuvat yleensä jonkin teeman ympärille ja pyrin tuomaan kuvieni ympärille sisältöä myös videoilla ja teksteillä. Inspiroidun paljon historiasta, musiikista, maaseudusta ja tavaroista; kokonainen kuvausteema voi syntyä yhdestä vaatteesta tai vaikkapa traktorista. Kuvaan myös häitä, lapsi- ja perhekuvia sekä lehtikuvia metsäalan julkaisuihin.

Kuvaajana olen analysoiva, tarkka ja suunnitteleva. Kuvaan harvoin vain kuvaamisen ja kauniiden kuvien ilosta, vaan haluan tuoda kuvillani esiin jotain isompaa ja merkityksellisempää.

Jatkuva oppimisenhalu ajaa minua eteenpäin ja tiedonjano lähentelee nestehukkaa. Vapaa-ajalla opiskelen uusia tekniikoita ja sisältöjen rakentamista. Kehittymistä edistää myös hyvä valokuvaajien verkosto; voin luottaa, että saan aina apua niiltä luottohenkilöiltä, jos jokin asia askarruttaa. Yhteisöllisyys on myös mielestäni tärkeää, onhan kyseessä keskimäärin yksinyrittäjistä.

Haluan toivottaa kaikille oikein menestyksekästä vuotta 2018 ja moikataan, kun tavataan vaikkapa Kuva&Kamera –messuilla!

Sanna Vornanen

www.vornavisuals.com

www.facebook.com/vornavisuals

www.instagram.com/vorna_visuals